EV-II, KEV-I, SV-II
|
|
Tarhassa Vikillä on aina vauhti päällä, eikä sillä aina ole korvat päässä, joten sille saa toisinaan vihellellä aikansa, ennen kuin se edes hoksaa, että sitä kaivataan. Yleensä tamma tulee portille luokse ja antaa ottaa kiinni, korvattomina päivinä sen aivot raksuttavat eikä tamma kerkeä seisomaan paikoillaan, jolloin se joko on jo menossa portista ulos, tai se on lähdössä takaisin juoksentelemaan pitkin tarhaa. Hoidettaessa tamma seisoo kiltisti aloillaan, ja lähinnä seurustelee hoitajansa kanssa; Viki tulisi varmasti syliin, jos voisi. Sillä on tapana harjatessa rapsutella takaisin tai vähintään hinkata päätään hoitajaa vasten. Varsinaista vaivaa tammasta ei kuitenkaan ole, se lopettaa kyllä hankaamisen napakalla kiellolla, eikä harrasta juurikaan muita pahuuksia. Kaikki neljä jalkaa nousevat pyydettäessä, ja Viki seisoo kolmellakin jalalla tukevasti. Ei pullistele eikä haraa kuolaimia vastaan, mitä se nyt hieman nostelee päätään kun sen suuhun työntää sormia - eipä tuntuisi varmaan itsestäkään hirveän mukavalta. Yleisluontoisesti Viki on siis oikein kiltti hevonen.
Nössöt kyykkyyn, kun Vikille valitaan ratsastajaa! Pieni tamma ei pelkää mitään, ja painelee sata lasissa, jos ratsastajalla riittää kantti. Pieni raketti loikkaa jopa 110-senttisiä ratoja, kunhan se luottaa kuskiinsa ja kuski siihen. On se melkoisilla jousituksilla varustettu, mutta esteen ylitse vie lisäksi Vikin huimapäisyys. Valitettavasti Vikin huimapäisyydelle ei näy loppua, koska sille ei ole siunaantunut minkäänlaista itsesuojeluvaistoa; Ratsastajan täytyy siis muistaa rajat, koska tamma ei sitä itse tee. Kyllä Viki oikeasti osaa mennä ihan järkevässäkin tahdissa, mikäli ratsastajan päätä meinaa vauhti huimata, ja se suorittaakin vähemmän hurjanlaisesti kouluratsastuksessa. Erityisen vaikeisiin kiemuroihin tamma ei taivu, sillä se tuppaa olemaan vähän rautakanki radalla, mutta B-tasolla se menee vielä ihan näppärästi ja on mukava ratsastaa. Ainakin suurimmaksi osaksi, ravi tammalla on vähän vaikea istua ja sen askeleisiin osuva kevennystahti ei aina tule luonnostaan. Kasvattajan sanojen mukaan “todellinen ride-or-die-kaveri” on mukana kaikessa, mitä ratsastaja vaan haluaa tehdä. Se kulkee hyvin kentällä, mutta parhaimmillaan se on maastossa, niin maastoesteillä kuin peltoralleissa, koska se on niin uhkarohkea, yllytyshullu ja energinen hevonen. Vikin kanssa todella voi tehdä mitä vain.
Luonne © Sanni
Nössöt kyykkyyn, kun Vikille valitaan ratsastajaa! Pieni tamma ei pelkää mitään, ja painelee sata lasissa, jos ratsastajalla riittää kantti. Pieni raketti loikkaa jopa 110-senttisiä ratoja, kunhan se luottaa kuskiinsa ja kuski siihen. On se melkoisilla jousituksilla varustettu, mutta esteen ylitse vie lisäksi Vikin huimapäisyys. Valitettavasti Vikin huimapäisyydelle ei näy loppua, koska sille ei ole siunaantunut minkäänlaista itsesuojeluvaistoa; Ratsastajan täytyy siis muistaa rajat, koska tamma ei sitä itse tee. Kyllä Viki oikeasti osaa mennä ihan järkevässäkin tahdissa, mikäli ratsastajan päätä meinaa vauhti huimata, ja se suorittaakin vähemmän hurjanlaisesti kouluratsastuksessa. Erityisen vaikeisiin kiemuroihin tamma ei taivu, sillä se tuppaa olemaan vähän rautakanki radalla, mutta B-tasolla se menee vielä ihan näppärästi ja on mukava ratsastaa. Ainakin suurimmaksi osaksi, ravi tammalla on vähän vaikea istua ja sen askeleisiin osuva kevennystahti ei aina tule luonnostaan. Kasvattajan sanojen mukaan “todellinen ride-or-die-kaveri” on mukana kaikessa, mitä ratsastaja vaan haluaa tehdä. Se kulkee hyvin kentällä, mutta parhaimmillaan se on maastossa, niin maastoesteillä kuin peltoralleissa, koska se on niin uhkarohkea, yllytyshullu ja energinen hevonen. Vikin kanssa todella voi tehdä mitä vain.
Luonne © Sanni
e. Turmeltajan Verivihma
KTK-III |
ii. Hornanhovin Juoruvelho
KTK-II, ERJ-I, KRJ-I, KERJ-I, VVJ-III, SLA-I* ie. Kyyhkynkyynel
KTK-II, ERJ-I, KRJ-II, KERJ-I, VVJ-III, SLA-I ei. Vappulan Perinkoree
KTK-II ee. Turmeltajan Veriapila
KTK-III, SV-III, ERJ-II, KRJ-III, KERJ-II, SLA-II |
iii. Aatun Unikko
KTK-III, ERJ-III iie. Juorukielo KTK-II, Ch, ERJ-I, SLA-I iei. Kallostaja KTK-III, Ch iee. Harakanhammas KTK-II, VIR MVA Ch, ERJ-I, KRJ-I, KERJ-I, SLA-I |
eii. Perinkonu
KTK-II, ERJ-I, YLA2 eie. Hilu-Hilleri KTK-II, Ch eei. Mustasiipinen eee. Verenpunahilkka KTK-III, ERJ-I, KERJ-I, SLA-I |
sukuselvitys...
pvm. rotu-skp. Varsan nimi - i./e. Vanhemman nimi
Hevosella kilpaillaan porrastetuissa kilpailuissa. Päivitetyt ominaisuuspisteet näet hevosen profiilista.
ERJ: 6 sijoitusta, joista 1 voitto
|
KRJ: 2 sijoitusta
|
08.03.21 - ERJ, 110 cm - Ravenscroft - 4/30
09.03.21 - ERJ, 110 cm - Ravenscroft - 3/30 13.03.21 - ERJ, 110 cm - Nessinjärven - 5/50 15.03.21 - ERJ, 110 cm - Nessinjärven - 2/50 18.03.21 - ERJ, 110 cm - Ravenscroft - 1/30 18.03.21 - ERJ, 110 cm - Nessinjärven - 3/50 19.03.21 - ERJ, 110 cm - Nessinjärven - 4/30 22.03.21 - ERJ, 110 cm - Ravenscroft - 3/30 23.03.21 - ERJ, 110 cm - Ravenscroft - 2/30 |
01.03.21 - KRJ, Helppo B - Kavalniemi - 5/40
10.03.21 - KRJ, Helppo B - Kavalniemi - 4/40 12.03.21 - KRJ, Helppo B - Kavalniemi - 3/40 15.03.21 - KRJ, Helppo B - Kavalniemi - 6/40 |
|
10/20 PÄIVÄKIRJAMERKINTÄ (Sanni)
Sonjan kasvattama Viki oli kasvanut ihan hurjan nopeasti, ja nyt se oli jo kolmivuotias tatti, joka ei selkeästi aikonut kasvaa nuoruusiän tyhmyydestään ulos. Sillä oli ihastuttavan vihastuttava määrä energiaa, ja se oli aina mukana kaikessa; Siis ihan aina ja ihan kaikessa. Se olisi tullut suihkuunkin mukaan, jos olisi voinut. Toisaalta sen positiivinen asenne uusiin asioihin olisi hyödyksi tänään, kun sille laitettaisiin ensimmäistä kertaa satula selkään. Mä arvelin Riian tummanruskean nahkasatulan sopivan parhaiten Vikin selkään. Se oli vielä suhteellisen hoikka lapsi, joten muita sirompi Riia kävi ensimmäisenä mielessä. Lumi harjaili Vikiä sillä välin, kun mä hain Riian satulan, ja sitten mä asetin sen Vikin selkään. Raudikon pää ampaisi ylös ja se käänteli korviaan, vilkuillen taakseen. Mun punapäinen tallityöntekijäni rauhoitteli Vikiä, ja mä annoin satulan istua hetken, ennen kuin mä rupesin vähitellen kiristelemään vyötä. Jalustimet saisi olla ylhäällä koko juoksutuksen; Ne olisivat ensi kerran shokkitekijä. Kylmän sään takia Viki pääsi maneesiin juoksemaan. Mä annoin sen aluksi olla irti, ja Vikihän pisti varsinaisen rodeoesityksen pystyyn, yrittäen heittää satulan selästään. Välillä tamma kääntyi katsomaan satulaa ja sitten se teki molemmat samaan aikaan, ja mätkähti maahan. Mä olin jo juoksemassa huolestuneena Vikin luokse, ihan varmana että nyt sillä meni satulan päälle kaatumisessa selkäranka ja se halvaantui takapäästää, mutta ei, niin nuorikko vaan loikkasi ylös ja jatkoi pukkilaukkaansa. Se kuitenkin oppi kerrasta, eikä kaatunut toiste. Hmm, kerta se on ensimmäinenkin. Lopulta mä otin rautiaan kiinni ja kiinnitin sen riimuun juoksutusliinan. Viki oli hionnut ja sillä alkoi vähitellen energia laantua, mutta ei se missään nimessä väsynyt ollut. Tamma aloittikin heti ravaamisen liinassa, enkä mä vielä jaksanut vaatia siltä käyntiä, kun se selkeästi kävi kierroksilla. Mä en kuitenkaan antanut sen siirtyä laukkaan, vaikka se yrittikin, vaan ravi oli maksimivauhti. Tovin kuluttua Viki rupesi vähän jo rauhoittumaan, ja mä pyysin siltä käyntiä. Tammalla oli hetken hukassa, että mitä siltä haluttiin, mutta sai paljon kehuja hidastaessaan käyntiin. Vielä sillä oli ripeyttä askelissaan, mutta askellaji pysyi käynnissä, joten mä olin tyytyväinen. Välillä Viki katseli edelleen penkkiä selässään ja kerran pysähtyi maistamaankin sitä, mutta torun saatuaan se tyytyi kävelemään nahkavarusteen alla. Se olisi varmasti kulttuurishokki taas seuraavalla kerralla, mutta tälle päivää Viki rupesi vähitellen hyväksymään satulaa. Pyysin hevoselta taas ravia, ja se toteutti kuuliaisesti. Ihan hyvä ratsu tästä vielä leivottaisiin. 08/20 PÄIVÄKIRJAMERKINTÄ (Sanni) “Sanni...” Sam ei kuulostanut hirvittävän innostuneelta. Se oli Hiivurissa rakentamassa Ennalle uusia pihattoja, ja soitteli mulle muutaman päivän välein tarkistaakseen, että mä en ollut kuollut ikävään vielä. Nyt mä olin ohimennen kertonut Sonjan uusista suokkivarsoista ja kuinka mä olin hairahtanut ostamaan niistä yhden, vaikka mä olin kovasti sillä kannalla, että Sotis oli aivan tupaten täynnä. “Kuinka monta hevosta sä oot ostanut sillä välin, kun mä oon ollut poissa?” Hiljaisuus. “Sanni?” “Kolme.” “Sanni!” Viki oli kuitenkin ihan hyvä ostos. Oli ne kaksi muutakin, Tonttu ja Kroko, tai ainakin niin mä yritin väittää. Tammavarsa oli vähän säälittävä, mutta ihan supersöpö, ja hirvittävän utelias - sen turpa oli koko ajan tiellä ja siellä, missä sen ei pitänyt olla. Viki oli meinaan kerennyt jo tekemään tuttavuutta siilin kanssa ja vetänyt vettä sieraimiinsa, eikä se ollut ollut Suomessa vielä kahtakaan viikkoa. Se oli saanut ikäistänsä seuraa samansukuisesta Rutosta, jonka kanssa se asui tammapihatossa. Viki oli pienestä koostaan huolimatta väläytellyt jo aikamoisia liikkeitä, ja siitä saisi varmasti kesytettyä hyvän kilpapelin. Jos ei, niin se sopisi varmasti rodeoon. |